Osa 24: Ruotsiin 1978

Esipuhe

Jäin viime kirjoituksessani vielä Suomeen, josta sitten matkustin jälleen Boråsiin, Ruotsiin lokakuun alussa 1978. Saavuin sopivaan aikaan, sillä pikkuveljeni Klaus tarvitsi työkaveria automaalaamoonsa. Aloitin siellä työt lokakuun 16 ja jatkoin työtä, jonka eräs mies juuri lopetti siellä. Tehtävänäni oli hioa henkilöautojen kolhiintuneet ja ruostuneet kohdat ruosteesta puhtaiksi, sekä peittää paperilla ja teipata ne auton ulko-osat, joita ei maalattu. Työkaverini Tomas paklasi lommot ja reijät sekä hioi ne muun pinnan tasoon. Klaus maalasi autot ja Tomas poisti teipit ja paperit maalauksen sopivasti kuivuttua myöhemmin illalla, sillä hän asui vain 100 m päässä maalaamosta. Klaus sai usein erittäin hyviä töitä Saab Ana’lta. Jos upouusi Saab oli saanut kuljetuksessa pienen lommon esim. oveen, niin koko auto maalattiin. Syynä oli se, että muutoin olisi näkynyt pieni värisävyero ovessa, verrattuna auton muihin peltiosiin. Tätä tapahtui usein.

Oma vuokra-asunto

Vuokrasin asunnon eräältä omakotitaloalueelta. Aloin käydä sikäläisessä suomenkielisessä Maranata-srk:ssa. Siellä oli jäseniä vain reilu 10 ja minä, silloin 29-vuotias, olin nuorin! Tuo paikallis-srk teki kuolemaa, koska nuoret puuttuivat kokonaan. Huomasin heti alussa syyn siihen: Kokoustyyli oli jo aikansa elänyt. Siellä laulettiin sellaisia lauluja, jotka eivät sytyttäneet ketään ja kokouksen kulku oli tyypillistä vapaitten suuntia touhua, jossa ei annettu Pyhälle Hengelle mahdollisuutta toimia vapaasti. Alkuaan Maranata-liike oli raikas jenkki-kristillinen herätysliike, jossa reippailla ja melodisilla lauluilla oli liiankin suuri merkitys kokousten sisällössä. Ilman taistelurukouksia ja väkevää Sananjulistusta Pyhässä Hengessä, kuihtui sekin lopulta pois, kuten niin moni muu herätysliike historian kuluessa. Huomasin, ettei enää ollut mitään tehtävissä tuon paikallis-srk:n pelastamiseksi, sillä sen armonaika oli jo ohi. 

Synkkä maanantai

Olin viettänyt raskaan viikonlopun srk:ssa, jossa minua oli syytetty laiskaksi, koska en ollut vienyt sinne uusia nuoria ihmisiä kadulta. He eivät ymmärtäneet, että minulla oli raskas päivätyö 5:nä pv:nä viikossa ja työmatkoihinkin kului 1 h suuntaansa. Lisäksi en halunnut viedä sinne nuoria, sillä olin varma, että he kävisivät siellä yhden ainoan ja viimeisen kerran. Silloin oli jo tammikuun loppu 1979. Olisin halunnut virvoittua Pyhän Hengen kautta, mutta masennuin syytösten vuoksi. Kun sitten istuin maanantaiaamuna ainoana matkustajana paikallisbussin taaimmaisella penkillä, matkalla 20 km päähän työpaikkaani Dannike’en, niin sieluni itki. Puhuin sydämessäni Herralle: ”Voi Herra rakas, miksi olen joutunut näin suuriin vaikeuksiin, vaikka olen tahtonut seurata Sinua ehyellä sydämellä?”

- Tässä välissä mainittakoon, että työni oli talvella tosi kauheaa siksi, että jouduin makaamaan selälläni kylmällä betonilattialla hioessani ruosteisia autojen alaosia. Tärisin aina kylmästä ja etenkin silloin, kun samoissa työtiloissa toimivaan autokorjaamoon tuotiin autoja sisään, jolloin kaksoisovet avattiin ja kylmä tuuli puhalsi lattiaa pitkin ja se tuntui luissa ja ytimissä. Työpaikalla ei ollut edes vessaa, vaan piti mennä tarpeilleen läheiseen metsään. Muistin juuri tuona maanantaiaamuna, että minua odotti siellä hiontaa pohjasta osittain läpiruostunut Volvo farmari (herrgårdsvagn) ja sää oli sateinen, maisema melankolinen, eikä edes lunta maassa.

Viesti taivaasta!

Kun ajattelin tuota kaikkea, niin sanoin kyynelten läpi sydämessäni Herralle: ”En todellakaan tahdo elää tällaista elämää. Itsemurhaa en tule koskaan tekemään, mutta ota Sinä minut pois!” Hetken kuluttua bussin moottorin ääni hiljeni kokonaan, vaikka bussi eteni kuten ennenkin? Sitten aloin kuulla syvän hiljaisuuden keskeltä ihanaa musiikkia ja sitten kuorolaulua! Kyseessä oli niin täydellistä musiikkia ja mahtavan sulosointuista suurkuoron laulua, että tajusin heti sen tulevan taivaasta! Kuoro lauloi näin: ”Vain ristin tie vie onneen ja rauhaan, Jeesus sen meille viittonut on. Vain ristin tie vie riemuhun taivaan, pyhien seuraan ja lepohon!” Silloin aloin itkeä kiitollisuudesta Herraani kohtaan, sillä tajusin Hänen jälleen kerran tarkkailleen minua ja vaellustani ja puuttuneen tapahtumien kulkuun.

- Tähän yhteyteen sopii hyvin seuraava jae: Ps. 94:19

Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahduttaa minun sieluni.

Hyppelin ilosta!

Näin sateisen sumun keskeltä kolmen kirkkaan vierekkäin olevan lampun loisteen. Se oli tuntomerkkinä pysäkistä, jolla jäädä pois bussista, niin painoin pysähtymismerkin. Kävellessäni sen 500 m hiekkatietä ennen työpaikalle tuloa aloin huutaa suureen ääneen hallelujaata ja hyppiä isojen vesilätäköiden yli.

Kuuma linja auki!

Tiesin minulla olevan ns. kuuma linja auki ylös Herran valtaistuimelle asti ja siksi rukoilin sanoen: ”Oi kiitos rakas Vapahtajani, että virvoitit minua noin satumaisella tavalla kauniin suurkuoron laulaman laulun ja taivaallisen musiikin avulla! HalleluYah! Tiedän Sinun nyt kuuntelevan minua ja siksi pyydän Sinua järjestämään minulle koulutustani vastaavaa työtä Suomesta. Kiitos rakas Isä, Poikasi Jeesuksen Nimessä, että teet niin. Aamen!” Se kuulemani laulu soi sydämessäni koko sen päivän ja pari päivää sen jälkeenkin. Kertaiskulla Herra muutti ulkonaisesti ja sisäisesti sen kaikkein inhottavimman työpäiväni kaikkein ihanimmaksi. Oli ihanaa tehdä sitä kurjaa työtä ja laulaa koko ajan sydämessä sitä laulua!

Yllättävä puhelu?

Saman viikon aikana minulle tuli yllättäen sellainen työtauko, että ehdin mennä alakertaan pikkuveljeni ja toisen työkaverini, Tomaksen luo kahvihuoneeseen, jossa en käynyt muulloin iltapäivisin. Istuessani siellä, soi puhelin ja sisäinen ääni sanoi minulle: ”Leif, puhelu on sinulle ja Minä Olen sen aiheuttaja!” Ajattelin, että kuka kumma voi soittaa, sillä vain isäni ja äitini tiesi puhelinnumeroni, eivätkä he olleet koskaan soittaneet minulle työaikana, eikä isäni ollut soittanut minulle muulloinkaan. Tomas vastasi ja sanoi: ”Samtalet är för dig, Leif!” Vastasin, ja soittaja oli isäni Siuntiosta(?)

Selvä profetia

Isäni Paulus kertoi saaneensa soiton eräältä Halttula-nimiseltä mieheltä Tampereelta. Mies toimi suunnittelukonttorissa esimiehenä, työskennellessäni siellä 1978 ja oli kuulemma soittanut useille Norrgård-nimisille henkilöille ympäri Suomea ja lopulta tavoittanut miehen, joka kertoi olevansa minun isä. Mies sanoi muistavansa, miten ahkerasti ja hyvin tein työni Aaltosen Kenkätehdas Oy, Sarviksessa vuonna 1978 ja kysyi, että olenko nyt työpaikan tarpeessa? Isäni sanoi, että kyllä Leif ottaa mielellään työpaikan vastaan omalta alaltaan, sillä nyt hän on töissä automaalaamossa. Isä profetoi minulle tietämättään seuraavaa: ”Nyt sinulla on ainutkertainen mahdollisuus saada vielä hyvä työpaikka Suomesta! Soita heti Halttulalle seuraavaan numeroon...!” Isäni sanoessa tuon, tunsin Pyhän Hengen väreilyn menevän kehoni läpi ja tiesin sen olevan profetiaa, vaikka isäni oli luopio. Hän oli uskossa lähes 30-vuotiaaksi asti, mutta luopui sitten uskosta. (Rukoilin hänen puolestaan ja annoin hänelle synninpäästön kätten päällepanon kautta Lohjan Keskussairaalan vuodeosastolla 2012. Kohta sen jälkeen hän lähes 88-vuotiaana yllättäen nukkui pois Siuntiossa 12.8.2012 klo 22:15.)

Kutsu työhönottohaastatteluun

Soitin Halttulalle ja hän kertoi suositelleensa minua ’herrasaunassa’ Orion Yhtymä Oy:n tekniselle johtajalle, Matti Valangille ja antoi erään numeron minulle ja pyysi soittamaan siihen. Hän kertoi lisäksi sen, että kyseessä olisi hieno instrumenttisuunnittelijan työ Espoossa ja siihen ei haeta lainkaan lehti-ilmoituksilla, eikä työvoimatoimiston kautta, vaan luotettavien henkilöiden antamien suositusten avulla. Kun soitin Orionille, niin vastaajana oli insinööri Pertti Nuopponen. Hän pyysi minua lähettämään hänelle työhakemuksen koulu- ja työtodistuksineen. Sanoin, ettei minulla ole kumpiakaan, sillä revin ja hävitin ne, koska ne olivat liian hyviä ja esteenä saada vakinaista työtä Suomessa. - Oli pitkä hiljaisuus - . Sitten Pertti sanoi, että tule nyt kuitenkin työhönottohaastatteluun ensi maanantaina ja laadi muistinvarainen luettelo niistä hävittämistäni papereista. Hän lisäsi, että Orion Yhtymä Oy maksaa matkani, kun näytän matkaliput heidän kassalla. Vastasin, että tulen vain jos työnantajani antaa siihen luvan. Siinä välissä kysyin Klausselta, että voisinko tehdä tuon matkan Espooseen? Hän sanoi, että ilman muuta voin mennä! Kerroin sen Pertille ja sovimme tapaamisajan.

Siuntiossa

Matkustin lauantaina juna-laiva-bussi-yhdistelmällä Siuntioon isäni luo ja kerroin meneväni Orionille heti maanantaina. Laadin Siuntiossa kaksi erillistä listaa, toisen koulutodistuksistani keskiarvoineen ja toisen työpaikoistani ja kirjoitin ne koneella puhtaaksi. Rukoilin sunnuntai-iltana ennen makuulle menoa, että Herra kertoisi unessa jotakin tuon uuden työpaikan hengellisestä merkityksestä ja siitä kiitoksena Herralle lupasin kertoa työhönottohaastattelussa vain pelkän totuuden ilman ns. 'valkoisia valheita' eli todelliset syyt siihen, miksi olin itse sanoutunut irti neljästä hyvästä työpaikasta. Näin todellakin sinä yönä unen, joka liittyi juuri tuohon tulevaan työhöni, mutta kerron siitä vasta ensi kerralla.

Nyt on illasta jälleen se hetki, jolloin teillä muilla on puheenvuoro kertoa Adonai Yeshuan ihmeistä elämässänne ja miten Raamatun sanoma liittyy niihin!

Olen kuulolla J