Osa 2: Lupaus YeHoWaa odottaville

Esipuhe

Toinen tutkielmani käsittelee erästä tositapausta elämästäni. Olin tuolloin vasta 12-vuotias. Silloin kuulin ensimmäisen kerran Elohimin äänen ja tulin tietämään, että Hän on Elävä Elohim! Luemme kohtaamiseen liittyvät Raamatunkohdat: Jes. 40:30-31. 30. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; 31. mutta ne, jotka YeHoWaa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.

Toinen samankaltainen: 1. Tess. 1:9-10. 9. Sillä itse he kertovat meistä, millainen meidän tulomme teidän tykönne oli ja kuinka te epäjumalista käännyitte Elohimin tykö, palvelemaan elävää ja totista Elohimia 10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Yeshuaa, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.

Eräs syysilta Siuntiossa

Asuin tuolloin vuonna 1961 omaisteni luona harvaan asutun Siuntion kirkonkylän keskustassa, aivan kirkon lähellä. Siuntio sijaitsee noin 
50 km Helsingistä länteen. Keskusta koostui silloin keskiaikaisesta kivikirkosta, kolmesta kaupasta, kahdesta pankista, Osuuskassasta, postista, kunnantoimistosta, Tajakan autokorjaamosta, vanhasta ja uudesta apteekista ja neljästä erillisestä asuinrakennuksesta, joista vanha apteekki oli yksi. Kirkkopuro erotti rakennuksia toisistaan. Kirkkopuron yli vei vanha puusilta, joka on myöhemmin purettu ja korvattu teräsbetonista rakennetulla uudella sillalla noin 50 m jokivartta alas päin mentäessä. Keskustan lähituntumassa sijaitsivat Sokeain kuntoutuslaitos Tjusterbyn kartanossa erillisine asuinrakennuksineen ja työpajoineen, samoin upea Suitian keskiaikainen ritarilinna suurine navettoineen ja monine asuinrakennuksineen. Suitiassa asui ja työskenteli kymmeniä sotainvalideja perheineen.

Asuimme aluksi vanhassa keltaisessa puurakenteisessa, kaksikerroksisessa omakotitalossa vuokralla. Se oli käytöstä poistettu apteekki. Koska meitä lapsia oli tuolloin kuusi kahden aikuisen lisäksi, niin hyvin harvoin tapahtui niin, että olin yksinäni kotona. Tuona ikimuistoisena syysiltana tapahtui juuri niin. Istuin tapani mukaan lattialla TV:n edustalla. Suljin TV:n ja aloin lukea koululäksyä historian kirjasta. Olin kyllästynyt siihen, koska olimme lukeneet ihan saman kirjan jo edellisluokalla Lohjan kauppalassa, josta olimme tuon vuoden kesällä muuttaneet tänne. Minua oli pahoinpidelty Siuntion suomenkielisessä koulussa ruotsinkielisen nimeni vuoksi. Minua oli hakattu oikein kunnolla nyrkeillä useina perättäisinä päivinä ilman mitään syytä ja olin hyvin masentunut ja kyllästynyt jopa elämääni.

Aloin ajatella tulevaisuuttani. Sekin näytti lohduttomalta, sillä vanhempani eivät köyhyyden vuoksi antaneet minun siirtyä oppikouluun, vaikka opettajani oli sitä lämpimästi suositellut. Arvelin, että saan korkeintaan jonkin ikävän, raskaan ja huonosti palkatun työn pelkällä kansalaiskoulutodistuksella. Sitten mietin, että elämäni on oleva lähinnä raadantaa sisältäen muutaman onnellisen hetken ja elän ehkä 70-vuotiaaksi ja siirryn ajasta ikuisuuteen. Asetuin ajatuksissani 70-vuotiaana kuolinvuoteelleni ja aloin miettiä, miten minun olisi KANNATTANUT elää elämäni? 

Silloin ei minua hyödyttäisi kerätyt maalliset rikkaudet, koska en voisi kuitenkaan viedä mitään niistä ikuisuuteen. Tulin siihen tulokseen, että minun olisi kannattanut elää rakastaen lähimmäisiäni osoittamalla heitä kohtaan ystävyyttä, avuliaisuutta ja myötätuntoa ahdingon aikoina. Kun sitten kuolen pois, niin minulla on ainakin hyvä omatunto ja tietoisuus siitä, etten ole elänyt elämääni turhaan, enkä itsekkäästi vain itselleni. Mietin, että jos kuoltuani kohtaan Luojani, niin minun ei silloin tarvitse pelätä Häntä ja jos Häntä ei olekaan, niin olemassaoloni loppuisi joka tapauksessa sitten siihen. Mielestäni olisi kuitenkin epäjohdonmukaista, että olemassaolo todella päättyisi siihen.

Silloin muistin miten uskovat kansakoulunopettajani olivat opettaneet minulle uskontotunnilla juuri samaa, että minun tulisi rakastaa lähimmäisiäni kuin itseäni. Uskonto oli yksi lempiaineistani koulussa. Mieltäni kiehtoi Jumalan Pojan, Jeesus Nasaretilaisen opetukset ja Hänen ihmeellinen elämänsä ihmisenä. Sen lisäksi minun tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken? Ajattelin, että on aika vaikeaa rakastaa Jumalaa, jota en tunne! Pohdin, että oli sitten Jumala olemassa tai ei, niin nyt minä kuitenkin teen lopullisen päätöksen panna toivoni Jeesukseen Kristukseen ja pyrin elämään Hänen opetustensa mukaisesti. Silloin näin sieluni silmin, että samoin kuin uskova äitini oli leimattu uskonsa vuoksi seinähulluksi, niin sama kohtalo olisi minullakin odotettavissa. Samapa se, sillä kuolinvuoteella se ei enää minua haittaisi. Päätös seurata Jeesusta on nyt tehty ja se pitää! 

Pohdin sydämessäni sitä, että mielestäni on kohtuutonta vaatia minua sokeasti vain uskomaan noiden vuosikymmenten ajan ja vasta ylösnousemuksessa saisin nähdä, onko taivas sittenkin totta. Sanoin ajatuksissani Jumalalle: ”Jos Sinä olet olemassa, niin silloinhan Sinä olet luonut tämän maailmankin, joka on paha paikka asua. Ihmisten elämä on eriarvoista ja sisältää paljolti tuskaa ja kärsimystä. Minä olen jo näin nuorena täysin kyllästynyt elämääni täällä. Jos pääsen uskonkilvoittelun jälkeen taivaaseen, niin sen tulee olla paljon tätä parempi paikka. Mielestäni minulla on oikeus saada vastaus ainakin seuraavaan kysymykseeni:

”Jos todella pääsen uskonkilvoitteluni jälkeen taivaaseen, niin tulenko todella viihtymään siellä koko ikuisuuden, sillä virsiä en kyllä jaksa, enkä edes tahdo laulaa niin kauan. Kysyn siis: Mitä ihmettä tulen tekemään taivaassa ikuisesti?”

Silloin tapahtui todellinen ihme!

Tuulen humina tyyntyi, pihalla kasvavien syksyisten lehtipuiden oksien kahina loppui ja ohi ajavien autojen ääni lakkasi samanaikaisesti. Tuli täydellinen hiljaisuus ja olin aivan ymmälläni? Koin, että minut siirrettiin ikuisuus-ulottuvuuteen ja ajatukseni pysäytettiin ikäänkuin odottamaan vastausta. Koin miten ihmeellinen voiman Henki laskeutui ylhäältä alas ja kulki hiljaa päästä varpaisiin saakka koko kehoni lävitse ja jäin sen sisälle. Sitten kuulin sydämeni kohdalta lempeän miesäänen puhuvan hitaasti ja selkeästi siten, että hänen jokaisessa sanassaan oli voima. Hän sanoi: ”Sinä saat voiman, sinä nostat siipesi niin kuin kotkat, sinä juokset etkä näänny, sinä vaellat etkä väsy!”

Olin hetken aivan sanaton!

Sitten sanoin ajatuksissani Jumalalle: ”Miten ihmeellistä olikaan kuulla ääntäsi! Olen erittäin kiitollinen Sinulle, että näit hyväksi vastata minulle tuohon kysymykseeni. Nyt minä todella TIEDÄN Sinun olevan olemassa ja tajuan, että Sinä tarkkailet jopa ihmisten ajatuksia ja kykenet vastaamaan heille, kuten vastasit minulle äsken!” (Tuossa toteutui seuraava Raamatunkohta: Ps. 33:13-15. 
13. YeHoWaH katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset; 
14. asumuksestaan, valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita,
15. hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa kaikkia heidän tekojansa.)

Jatkoin ajatuksissani puhetta Jumalalle: ”Koska isäni, äitipuoleni ja sisarukseni eivät piittaa uskonasioista, niin en kerro heille tätä tapausta vielä, etteivät he alkaisi pilkata minua. Salli minun ensin valmistua tulevaan ammattiini, mikä se sitten lieneekin, niin sitten täytän antamani lupauksen Sinulle. Koska joudun elämään uskoa karttavien omaisteni parissa, niin saatan unohtaa lähivuosina tämän kohtaamisemme ja antamani lupauksen Sinulle. Ole siis armollinen ja muistuta minua tästä illasta ja antamastani lupauksesta silloin, kun valmistun ammattiini ja muutan pois kotoa omaan asuntooni!”

Valmistuminen ammattiin

Kului kymmenen vuotta ja unohdin lopulta tuon koko tapauksen. Kävin ensin ne 3 vuotta kansa- ja kansalaiskoulua loppuun. Sitten jatkoin suoraan Oy Strömberg Ab:n 4-vuotiseen konepajakouluun Helsingin Pitäjänmäellä. Se oli sisäoppilaitos. Meitä asui 4 poikaa samassa huoneessa. Sieltä jatkoin suoraan 3-vuotiseen Helsingin Teknilliseen Kouluun ja elin mielestäni melko normaalia ’siivosyntisen elämää’. Asuin 2 viimeistä vuotta yhdessä kahden luokkakaverini kanssa ja opiskelimme konekonstruktioteknikoiksi eli nykykielellä ensimmäisen asteen konesuunnitteluinsinööreiksi. 

Kävimme harvoin porukalla kapakassa oluella. Kävin pari kertaa viikossa tansseissa. Keväällä 1971 tunsin sisimpäni tyhjäksi, vaikka minulla oli ulkonaisesti kaikki asiat hyvin ja olin luokkani priimus Tekussa. Minulla oli jo tiedossa vakinainen työpaikka Strömbergin suunnittelukonttorissa, jossa olin parina kesänä tehnyt työharjoittelua ja hankkinut samalla ansiota molemmalle 8 kk:n lukuvuodelle. Minulle luvattiin jopa edullinen uusi työsuhdeasunto aivan lyhyen kävelymatkan päästä ja kerrottiin, että voisin ostaa sen edullisesti omakseni. 
Silti suuri tyhjyys vallitsi sisimmässäni. Tiedostin, etteivät kaikki asiani olleet niin hyvin kuin voisi olla, vaan jotain tärkeää puuttui.

Erään lentolehtisen osuva sanoma

Kun tulin eräänä iltapäivänä ennen kavereitani koulusta asunnolleni Pietarinkadulle ja avasin ulko-oven, niin näin jonkin mainoslehtiseltä näyttävän pienen paperin jääneen oven taakse lattialistan väliin katveeseen. Vuokranantajan tytär ei ollut huomannut sitä, vaikka olikin tarkka ja otti aina postin jakeluun meillekin, mutta minä ikään kuin sattumalta näin sen. Kun otin paperin käteeni, niin yllätyin, kun sen etusivulla ei ollut mitään tekstiä, ainoastaan kuva haukatusta omenasta! Mielenkiintoni heräsi ja avasin lentolehtisen lukeakseni. Keskiaukeaman teksti alkoi näin: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen…jne”. 

Heti kun aloin lukea tuota tekstiä, tunsin ikään kuin Hengen laskeutuvan ylhäältä alas asti ja hitaasti lävistävän koko kehoni. Tunsin valtavan rakkauden läsnäolon. Se oli niin murskaava, että kyyneleet alkoivat valua välittömästi ja luin tuon tekstin kokonaan läpi neljä kertaa peräkkäin kyynelten läpi! Kun käänsin lentolehtisen takasivun esille, niin siinä luki: 

Kenties arvasit, että tuo luku on lainaus Raamatusta, 
1. Kor. 13. Jos koit sitä lukiessasi Jumalan puhutelleen sinua, niin tilaa meiltä ilmainen Raamattukurssi nimeltä ”Elämän Valkeus”. Se käsittelee ainoastaan Johanneksen evankeliumia ja saat opetuskirjeet huomiota herättämättömästi palautettuasi ensin sitä edeltävän kirjeen, jonka kysymyksiin olet vastannut. Saat kurssin suoritettuasi siitä myös todistuksen. Lentolehtisen oli painattanut Suomen Kristillisen Kirjallisuuden Seura.

Tajusin Jumalan puhuneen minulle tuon lentolehtisen sanoman kautta ja tilasin kyseisen Raamattukurssin. Suoritettuani sen parissa kuukaudessa, aloin lukea Raamattua alusta alkaen tarkoituksena lukea se kokonaan läpi. Luettuani sitten eräänä iltana Jesajan kirjan luvun 40, koin jotakin hyvin ihmeellistä, mutta kerron siitä vasta ensi kerralla.

- - - - -

Nyt on vuoro kokouksen muilla osanottajilla kertoa jostakin Raamatunkohdasta, joka on itse kutakin voimallisesti puhutellut! 
Olkaa hyvät! Olen pelkkänä korvana :)