Osa 1: Siirto isän holhottavaksi

Esipuhe

Tämä aihe on ilman muuta erittäin mieluinen. HalleluYah! Raamatussa meitä kehotetaan muistamaan YHWH:n muinaisia hyviä tekoja ja julistamaan niitä päivästä päivään.
 
Ps. 92:6 ”Veisatkaa YeHoWalle, ylistäkää hänen nimeänsä. Julistakaa päivästä päivään hänen pelastustekojansa, 
Ps. 105: 1 Kiittäkää YeHoWaa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa. 
Mark. 5:19b …(Yeshua) sanoi hänelle: "Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro heille, kuinka suuria tekoja Adonai on sinulle tehnyt ja kuinka hän on sinua armahtanut." 

Me ajattelemme helposti, että pelastustekoja ovat vain ikivanhat, kuten ne kymmenen suurta vitsausta, jotka YeHoWaH Elohim teki vapauttaessaan Israelin Egyptin orjuudesta tai Daavidin saama voitto Goljatista. YeHoWaH on tarkoittanut, että kerromme niistä ihmeellisistä pelastusteoista ja valtavista rukousvastauksista, joita Hän on meille henkilökohtaisesti tehnyt ja niitä on lukuisasti, riippuen siitä, miten kauan olemme Adonai Yeshuaa seuranneet ja miten kokosydämisesti olemme Hänelle antautuneet. Kerron tässä ja tulevissa kokouksissa aina yhden kokemani ihmeen, joka liittyy erottamattomasti Raamatun Sanan antamiin lupauksiin ja pyydän muitakin kokouksiin osallistujia kertomaan kukin yhden YeHoWaH Elohimin ylistettävän teon omassa tai perheensä elämässä.

Rukous päästä isän holhottavaksi

Seuraava tositapaus liittyy Uuden Liiton jakeisiin: Joh. 14:13-14 (Yeshua sanoi opetuslapsilleen): 13. ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. 14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.” Nuo jakeet luin Raamatusta vasta vuosien kuluttua saamani rukousvastauksen jälkeen, sillä en vielä 5-vuotiaana osannut lukea.

Koska vanhempani ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen, niin voin kertoa vapaasti tämän ihmeen. Äitini Kerttu, oli harras vanhoillislestadiolainen 15-vuotiaasta asti. Isänikin oli ollut sellainen mennessään avioon äitini kanssa ja pysynyt täysin raittiina siihen asti, kunnes pikkuveljeni Klaus syntyi. Isäni työn luonteeseen tuli vähitellen mukaan talonisäntien juottaminen viinalla, jotta palo- ja henkivakuutukset tekisivät kauppansa. On ollut suurta Korkeimman varjelusta, ettei isälleni ole koskaan tapahtunut liikenteessä mitään onnettomuutta, vaikka hän ajoi työmatkoillaan autollaan satoja tuhansia kilometrejä ympäri Etelä-Suomea reilun vuosikymmenen ajan, eikä aina ihan selvin päin. Hän oli hyvin varovainen autoilija.

Vaikka isäni tuli toisinaan kotiin humalassa, niin äitini sieti sitä jonkin aikaa, kunnes isä juotti minua vajaat kaksi vuotta vanhemman Lars-veljeni humalaan tämän ollessa vasta alle 5-vuotias. Olin silloin 3-vuotias, mutta muistan, miten Lars horjui kävellessään ja äiti suuttui siitä silmittömästi isälle! Äitini sanoi isälle: ”Nyt Paulus laitan sulle valittavaksi kaksi vaihtoehtoa: Valitse joko viinapullo tai minut! Toisen niistä on lähdettävä tästä talosta ja minä olen nyt tosissani!” Isäni tuli sen jälkeenkin humalassa kotiin ja äitini toteutti lopulta uhkauksensa.

Vanhempani olivat jälleen riidelleet isäni juomisesta ja isäni ollessa kerran vakuutusmyyjänä matkoilla ja poissa kotoa useamman päivän ajan, oli äiti vienyt meidät kolme poikaansa salaa Nummelasta Alajärvelle vanhempiensa maalaistaloon. Äitini laittoi myös avioeron vireille, kun olimme olleet jo noin vuoden erossa isästä. Äiti oli opettanut meidät poikansa uskomaan Jeesukseen ja rukoilemaan iltarukouksen heti, kun opimme puhumaan.

Ollessani 4,5-vuotias rukoilin eräänä iltana tutun iltarukouksen ääneen: ”Levolle lasken Luojani, Armias ollos suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi!” Koska äitini oli lähellä kuuntelemassa, niin rukoilin vielä seuraavan rukouksen, mutta ääneti hiljaa sydämessäni: ”Rakas Jeesus, on mielestäni väärin, että äiti sai meidät kaikki kolme poikaansa holhottavikseen, eikä isä yhtäkään. Kuitenkin isä rakastaa meitä ihan yhtä paljon kuin äiti. Olisi oikein, että hän saisi meistä ainakin yhden luokseen. Siksi pyydän Sinua rakas Vapahtajani, että lähetät minut isän luo hänen holhottavakseen ja luotan, että niin teet, sillä Sinä olet oikeudenmukainen Jumala. Kiitos! Aamen.”

Tuosta rukouksesta kului noin 6 kk ja rukousvastaukseni alkoi vähitellen täyttyä. Äitini kertoi jo noin 2 kk tuon rukoukseni jälkeen isäni tulevan noutamaan minut ja siksi hän otti minut mukaansa pakomatkalle ja lähti kiertävänä saarnaajana sukulaistensa luo Pohjanmaalla siksi ajaksi, jolloin isäni turhaan etsi minua äitini lapsuuskodista. Äitini ompeli pöytäliinoja ja kauppasi niitä samalla matkalla. Muistan miten äitini osti tuon matkan aikana minulle ison tomaatin syötäväksi. Kun kerran haukkasin sitä, niin syljin sen palan heti pois. Hyi, miten pahalta tomaatti maistuikaan pikkupojan suussa! 

Muistan myös, miten menimme erääseen maalaistaloon ja sen isäntä oli juuri syömässä silakkalaatikkoa pyöreästä matalasta puuastiasta ja pyysi minua istumaan häntä vastapäätä ja antoi minullekin puulusikan ja pyysi minua syömään yhdessä hänen kanssaan siitä! Minua ällötti ja valehtelin, ettei minulla ole nälkä, vaikka suoleni kurnivat äänekkäästi! En halunnut syödä samasta astiasta tuntemattoman vanhemman miehen kanssa, jonka parralle oli kerääntynyt ruokaa. Näin mieluummin nälkää.

Kun isäni oli tehnyt kaksi turhaa hakureissua, niin hän otti yhteyden Alajärven nimismieheen ja uhkasi vetää äitini oikeuteen, ellen minä olisi kotona silloin, kun hän kolmannen kerran tulee noutamaan minua. Sen kuultuaan äitini ei enää piilotellut minua, sillä hän pelkäsi virkavaltaa. Isä nouti minut kesällä 1954 ollessani 5-vuotias ja vei minut Lohjan kauppalaan. Lohjan kirkonkirjoihin minut kirjattiin vasta 8.10.1954 ja mukamas Vihdistä muuttaneena, vaikka olin asunut yli vuoden Alajärvellä isovanhempieni luona äidin ja veljieni kanssa. Vihdin Nummelasta olimme näet äiti, minä ja kaksi veljeäni muuttaneet Alajärvelle jo vuoden 1952 lopulla.

Isäni oli tuolla välin jo mennyt avoliittoon toisen naisen kanssa ja solmi tämän kanssa avioliiton heti, kun avioero äidistäni astui voimaan. Siihen aikaan avioeroprosessi kesti kauan, muistaakseni 

12 kk. Äitini oli tummatukkainen pohjalainen, mutta äitipuoleni oli Siiri o.s. Ahlgren oli vaalea hämäläinen, kotoisin Somerniemeltä. Hänellä oli edellisestä avioliitostaan kaksi lasta. Siiri ei ollut uskovainen, mutta kunnioitti useita kristinuskon arvoja, kuten rehellisyyttä, siisteyttä, oikeamielisyyttä ja ahkeruutta. Siirin avioeron syynä oli ollut hänen juoppo miehensä, joten outoa asiassa oli se, että hän nyt avioitui jälleen miehen kanssa, josta äitini otti eron juuri juopottelun vuoksi!

Minä kiitin salaa Jeesusta siitä, että sain tuollaisen rukousvastauksen, sillä muistin hyvin, että olin rukoillut pääsyä isän holhottavaksi. Oli ennenkuulumatonta tuohon aikaan, että isä saisi avioerotapauksessa jonkun lapsistaan holhoukseensa, etenkin jos eron syynä on ollut hänen juopottelunsa. Äitini kertoi, miten se tapahtui. Sain kuulla sen häneltä vasta ollessani jo yli 30-vuotias. Äitini asui tuolloin Ruotsissa, Boråsissa. Hän sanoi, ettei olisi ikinä antanut yhtäkään pojistaan juoppoisän holhoukseen, koska tämä oli luopio, mutta isäni oli niin ovela ja katala. Hän sai nimittäin kataluudella oikeuden ottaa minut holhoukseensa. 

Äidin kertoman mukaan isäni oli taitava hoitamaan heidän avioeroonsa liittyvää paperisotaa. Isäni kirjoitti kaikki tarvittavat asiakirjat koneella ja laittoi salaa niiden paperien väliin yhden sellaisen asiakirjan, jossa äitini vapaaehtoisesti luopuu minun hohouksestani. Sitten isäni sanoi, että hänellä on kova kiire johonkin kokoukseen ja pyysi äitiäni nopeasti allekirjoittamaan kaikki nuo paperit ja äitini erehdyksessä, pahaa aavistamatta allekirjoitti myös paperin, jonka perusteella minut siirrettiin isäni holhottavaksi!

Lopputoteamus

Minä säästyin isäni holhouksessa ollessani lestadiolaisen uskonnon pakkotuputukselta, mutta molemmat äidin holhouksessa olleet veljeni raahattiin pakolla joka kesä lestadiolaisten suviseuroihin ja muihin heidän kokouksiinsa. Heistä kumpikin hylkäsi sen uskon ja alkoivat elää umpipakanoina niin pian kuin muuttivat pois äidin luota. Minä sen sijaan tulin aidosti uskoon vapaaehtoisuuden kautta ja tein henkilökohtaisen uskonratkaisuni 12-vuotiaana, opittuani ensin tuntemaan Jeesuksen Hyvänä Paimenenani. Siihen minua avittivat luterilaisesti uskovat opettajani Lohjan kansakoulun alemmilla luokilla. Kerron siitä lähemmin toisessa osassa eli kirjoituksessa:

”Osa 2: Lupaus YeHoWaa odottaville”

- - -

Kertokaapa te muut tässä kokouksessa läsnä olevat, kukin teistä jonkin sellaisen Raamatunkohdan, joka on teitä suuresti puhutellut ja toteutunut elävällä tavalla elämässänne! Olen pelkkänä korvana ja otan opikseni J